keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Vimpainmessut seuranta

Tavoitteeni olivat hieman liian alhaiset, sillä sain kontaktia jopa 23 eri henkilöön messuilla. Ajattelin, että en saisi niin moneen henkilöön kontaktia, sillä monilla oli annettavana maistiaisia toisin kuin minulla.

Mielestäni messut osaltani onnistuivat erinomaisesti, sillä muistin suomeksi hiustenkuivaajasta asiat lähes ulkoa, eikä tarvinnut paperia edes katsoa. Katoin kontaktin ottajia silmiin ja selitin selkeällä ja kuuluvalla äänellä, ilman turhaa hätiköintiä.

Osasin vastata tuleviin kysymyksiin, mutta niitä ei hirveämmin jäänyt, sillä osasin kertoa kuivaajastani tarpeeksi hyvin ja vastasin kaikkiin kysymyksiin joita voisi herätä.

Ruotsinkielellä kerronta oli hieman takkuavaa, ja englanninkin kielellä jouduin ottamaan hieman apua paperista. Olisin voinut opiskella niitä hieman paremmin, mutta meni sekin ihan hyvin.

Alkuhäsellyksen jälkeen esittely sujui minulta mielestäni kuin luonnostaan, ja sain itsekin hyvää palautetta.

Olisi mukavaa oppia lisää eri aiheista eikä vain hiustenkuivaajasta, mutta tällä kertaa tästä aiheesta mielestäni opin jo tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti