Facebook mainonnan vahvuuksia on esimerkiksi tavoitettavuus, sillä luultavasti jokaisen mainostajan kohderyhmä on jo facebookissa, ja löytävät sinut helposti. Facebook on nykyisin osa lähes jokaisen arkea, joten siellä olevat mainokset myös näkyvät useille ihmisille. Facebookissa on myös mahdollista mainostaa niin monella eri tavalla.
Heikkouksia on esimerkiksi se, että se ei kuitenkaan ole hyvä kaikenlaisille yrityksille, ja facebookissa yleensä halutaan selata kavereiden tilapäivityksiä eikä mainoksia. Mainostaessa facebookissa on myös omat riskinsä: jos ei osaa kohdentaa oikein, asiakkaat eivät edes nää mainosta.
CPC ja CPM ovat hintoja. CPC = Cost per click, eli jokainen klikkaus maksaa. Klikkihinta vaihtelee rajusti tuotteesta ja mainostusmaasta riippuen. Keskimäärin Suomessa voi varautua maksamaan muutaman kymmenen senttiä yhdestä klikkaajasta.
CPM = Cost per mille, eli maksat X euroa per 1000 mainoksesi nähnyttä ihmistä. Valitse tämä, jos haluat tuotteellesi ennen kaikkea näkyvyyttä tai kun olet vasta tuomassa uutta tuotetta tai palvelua markkinoille.
Mainostyypit:
Mainosta julkaisujasi - Tällä mainostetaan peruspäivityksiä, tämän mainostyypin hyvä puoli on se, ettei se näytä juurikaan mmainokselta. Facebook erottaa nämä mainokset mainokseksi vain pienellä Sponsoroitu - tekstillä
Markkinoi sivuasi - Tämä mainostyyppi on hyvä, jos on juuri lanseerattu FB-sivu ja haluaa sille tykkääjiä. Mainostyyppi on hieman kallis ja pitää käyttää harkitusti, ellei ole aivan varma mikä arvoisia sivutykkääjät ovat sivuille ja yritykselle.
Tavoita yrityksesi lähellä olevia ihmisiä - Tämä on uusi mainostyyppi ja sopii erityisesti paikallisille toimijoille sekä matkailuun.
Paranna bränditietoisuutta - Facebook sanoo näyttävänsä näitä mainoksia niille ihmisille, jotka muistavat brändisi parhaiten. Tämä mainostyypi ei ole näkyvissä normaalissa mainostyökalussa, ellei ole tehnyt tätä aiemmin Facebookin edistyneemmällä mainostyökalulla.
2.
3.
Mainokseni facebookkia varten
4.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti