Runoanalyysi

Runoilija on Hannele Huovi, ja runon nimi on "Kun on oikein pieni"

Runo ilmestyi vuonna 2004.

Runon tunnelma on iloinen, ehkä jopa hempeä. Runosta tuli minulle hyvä mieli.

Runo ei sisällä niinkään tarinaa, vaan iloinen juhlapuhe/laulu vastasyntyneen vauvan kunniaksi. Runo on rakastava ja juhlava uutta pientä lasta kohtaan, iloisuus siitä viattomuudesta mitä vastasyntynyt vauva on.

Mielestäni runossa kuvataan hetkeä, kun lapsi on todella pieni ja täynnä erilaisia mahdollisuuksia.
Runo voi olla myös lastenruno, se ei ole kovinkaan humoristinen mutta käy myös lapsille.

 Mielestäni runo ei kerro sen kummempaa tarinaa, eiä se ole taistelulaulu tai -runo.

Runo on perinteinen. Siinä on kolme säkeistöä ja 12 säettä.

Runon rytmi on aika laulumainen ja siinä on paljon loppusointuja, mutta ei niinkään alkusointuja.

Puhuja on  minä muodossa, ja sen huomaa nopeasti runosta. Hän on juuri syntynyt vauva, ehkä keskonen. Puhuja on todella pieni, ja puheen sävy on todella onnellinen, haltioitunut, täynnä uusia mahdollisuuksia.

Runossa puhutaan aikalailla kelle vaan, annetaan toivoa jollakin tavalla jokaiselle. Puhuja ei vaihdu.

Runon kieli on aika juhlallista sekoitettuna puhekieleen. Runossa on luontoon ja luonnonilmiöihin liittyvää sanastoa. En huomaa itse ainakaan kielikuvia tai sanojen erilaista käyttöä kuin normaalikielessäkään.

Runossa toistetaan sanoja "kun on oikein pieni" useaan otteeseen, ja varmaan koska se on runon nimi ja sitä halutaan korostaa.

Runolla halutaan kertoa monista edessä olevista mahdollisuuksista. Olen itse lukenut runon aiemminkin, kun pikkusiskoni syntyi keskosena ja KYS:sin henkilökunta antoi äidilleni askarreltuna kartongille ja tulostettuna tämän runon. Toi muistoja mieleeni.


Runo 2

Runoilija on Tommi Parkkinen, runolla ei ole nimeä mutta ensimmäinen säe on "Niin kuin hyväilen rikkinäisen teekupin pintaa" Runon ilmestymisvuotta ei kerrota.

Runo viestii haikeutta ja kaipuuta sekä jonkinlaista kipua, joka johtuu ehkä jopa rakkaudesta. Runossa ei ole tarinaa, vaan siinä puhutaan toiselle henkilölle. Tunnelma on hyvin raskas ja hieman ahdistava.

Runon aiheena on kipu, rakkaus ja ehkä joku puhujalle tapahtunut paha asia. Mielestäni se ei kuvaa mitään tiettyä hetkeä, mutta kuitenkin taustalla on jokin tapahtuma joka on vaikuttanut paljon puhujaan.

Runo ei ole humoristinen tai lastenruno, eikä se myöskään ole taistelulaulu tai -runo.Mielestäni se ei kerro tarinaa.

Runo on moderni, siinä on 3 säkeistöä ja 13 säettä. Runon rytmi on aika hidas puherytmi. Tässä runossa ei ole alku- tai loppusointuja.

Runossa puhuja on minä muodossa, ja hän puhuu jollekin henkilölle, voisin kuvitella miehen puhuvan naiselle. Heillä on todella monimutkainen ja kivulias suhde, mutta eivät osaa lopettaa sitä.

Runon puhuja on aika synkkä ja iloton, hänen puheensa sävy on alistunut ja alakuloinen, mutta toisaalta myös vakuutteleva. Puhuja tai näkökulma eivät vaihdu.

 Runon nykykieltä, runossa on käytetty vertausta. Runossa on käytetty vain kuvailevia sanoja, ei niinkään minkään tietyn aihepiirin. Runossa ei toisteta sanoja tai sanaryhmiä.

Rivien välistä pystyn aistimaan runon puhujan tuskan, jota hän on joutunut kokemaan. Runon sanoma on, että jokaisella on omat arpensa, mutta ne arvet tekevät meistä niitä ihmisiä keitä me tällähetkellä olemme.

Runo oli erikoinen lukukokemus, sai paljon tunteita pinnalle.